16. toukokuuta 2012

Menipäs kauan aikaa. Jäi tääkin vähän taka-alalle. No enpä sen enempää päivittele, sen verran että lisäystä on tulossa musiikkikirjastooni(hopefully). Muutama levy mielessä, en viitsi niitä luetella. Mutta onneksi tuo Globe on vihdoin kotona. Loistavaa settiä. En vieläkään tajua kuinka hieno Two Stepin sample onkaan. Ovat ne muutkin kappaleet hyviä. Pitää katsoa kokonaisuutta. Kiitoksia Gracias ja JTT makoisista musatuokioista.

No sellanen asia mulla kävi myös mielessä, että nuo rummut ovat olleet jo pitkään haaveitteni kohde. Heti kun on sopiva määrä raha tilillä. Akustiset olisivat tietty paremmat, mutta kun kerrostalossa asutaan. Ja saahan niitä sähkörumpuja paukuttamalla hassun hauskoja ääniä aikaan.

Alesis, Roland, Yamaha, MILLENIUUUM! Vuosituhannen mille... sori. Kaikki eivät välttämättä tajunneet, mut ihan sama. Anyways, nuo ovat ne merkit, joita halajan. Muukin käy, kunhan ei käy lompakolle.

Kiitoksia lukijoille, vaikka niitä ei kovin montaa ole. Mutta ei huolta, tätä kakkaa pääsee lukemaan vain harvat ja valitut.

That's that. Peace out.

1 kommentti:

  1. "No keräättehän tekin kolehtia ja sillä sitten hankitte urrkuja ja harrmooneita sekä urrkuharrmooneita ja mirrrhaa!" PS. Kakkapylly <3

    VastaaPoista